Aion kertoa uuteen SimCityyn tekemistämme esteettisistä valinnoista. Kuvailen innoituksen lähteet, miten olemme niitä hyödyntäneet ja mitkä ovat motivaatiot niiden takana.
Olen itse aina ajatellut SimCityä kaupungin pienoismallina, joka luodaan ja herätetään henkiin. Se on kuin monimutkainen junan pienoismallin maisema, mutta elävä ja dynaaminen. Minusta junien pienoismallien kaupunkien uskomattoman tarkat ja pienet yksityiskohdat ovat kiehtovia.
Yksi huomionarvoinen asia on se, että kaupungin pienoismallien rakennukset ovat tyyliteltyjä. Jos sen sijaan katsoo oikeita rakennuksia, huomaa suuren osan niistä tylsiksi. Jopa kiinnostavissa rakennuksissa on paljon tylsiä osia. Esimerkiksi teollisuusalueella näkyy valtavia määriä varastorakennusten kattoja ja tyhjiä seiniä vieri vieressä. Tylsää.
Kun joku luo kyseiset rakennukset kaupungin pienoismalliin, hän poistaa kaikki ikävystyttävät osat. Hän keskittyy alueisiin, joita on kiinnostava katsoa, ja elementteihin, jotka paljastavat rakennuksen käyttötarkoituksen olemuksen. Lisäksi hän tiivistää myös rakennusten mittakaavat: mitä suurempi rakennus on, sitä enemmän sitä tavallisesti tiivistetään, jolloin rakennuksen olemus korostuu entisestään.
Se todellakin toimii! Rautatien pienoismallin maiseman rakennukset ovat paitsi kiinnostavia katsella myös monin tavoin enemmän oikean rakennuksen näköisiä kuin oikeat rakennukset itse. Tehtaan pienoismalli näyttää enemmän tehtaalta kuin oikea tehdas, koska mallin tekijä häivytti pois epäolennaiset osat ja korosti sen ainutlaatuiseksi tekeviä osia.
Mallin tekijä luo realistisen karikatyyrin rakennuksesta. Se on realistinen, koska sen on näytettävä uskottavalta – katsojan ei pitäisi huomata siinä mitään, mikä näyttää virheelliseltä. Se on kuitenkin karikatyyri, koska rakennuksen tärkeitä osia on korostettu ja epäolennaiset jätetty pois.
Tämä on meille valtava innoite, koska meillä – luonnollisestikin – on samat ongelmat. Meidän pitää varmistaa, että rakennuksista näkyy niiden luokka selvästi ja yksiselitteisesti. Esimerkiksi asuinrakennuksen (pieni varallisuus, keskitason tiheys) on näytettävä juuri siltä niin, ettei sitä voi sekoittaa minkään muun tyyppiseen rakennukseen.
Aivan kuin rautateiden pienoismalleissa, tiivistämme rakennukset niin, että ne sopivat hyvin yhteen. Todellisen maailman mittakaavaerot pilvenpiirtäjän ja pienen asuinrakennuksen välillä ovat niin valtavat, ettei niitä molempia voi helposti nähdä samassa näkymässä. Kuten rautatien pienoismallien dioraamoissa, mekin muokkaamme mittakaavaa, jotta hyvinkin eri kokoiset rakennukset toimivat hyvin yhdessä.
Mainitsemisen arvoista rautatien rakennusten pienoismalleista on myös se, miten paljon yksityiskohtia niissä on. Rakennuksissa (ja ympäristössä) on runsaasti kauniita yksityiskohtia silmää miellyttämässä. Pystyt katsomaan rakennusten ikkunoista sisään, voit nähdä julkisivun muodostavat huolellisesti mallinnetut tiilet ja näet kaikki ne yksityiskohdat, jotka saavat rakennukset näyttämään aidoilta. Se on myös meidän tavoitteemme. Haluamme rakennusten ja niitä ympäröivän kaupungin olevan niin yksityiskohtaisia, että paikka tuntuu todelliselta.
Nämä rakennusten pienoismallit ovat pieniä, joten on vaikeaa valokuvata niitä tavalla, joka pitää koko näkymän tarkennettuna. Tavallisesti kaupunkien pienoismallien valokuvat paljastavat niiden mittakaavan syväterävyysaluetehosteiden myötä. Esimerkiksi edusta voi olla tarkennettuna, mutta tausta on sumea.
Tätä visuaalista tyyliä (miniatyyrimallivalokuvausta) on emuloitu oikeiden kaupunkien kanssa niin, että oikeat kaupungit näyttävät uskomattoman yksityiskohtaisilta – aivan liian yksityiskohtaisilta – miniatyyreiltä. Perinteisessä valokuvauksessa tämä tehdään kääntämällä kameran takalevyä suhteessa linssiin, joten tätä tehostetta kutsutaan tilt-shift-valokuvaukseksi (perspektiivikorjaukseksi).
Meistä tilt-shift on lumoava. Se on uuden SimCityn merkittävä innoittaja. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä.
Näissä videoissa on joitakin hienoja mainitsemisen arvoisia asioita. Kiinnitä ensin huomiota siihen, miten kaupunki näyttää miniatyyriseltä – aivan kuin voisit kurkottaa siihen kädelläsi ja siirrellä sen kohteita. Siinä otetaan jotakin, joka on tavallisesti suuri ja uhkaavakin, ja muutetaan se joksikin, jota pystyt hallitsemaan ja jolla voit leikitellä. Minusta se on erittäin hienoa. Se muuttaa sitä, miltä kaupunki tuntuu.
Lisäksi nopeutettu aika (leikittelemme SimCityssä myös ajalla samankaltaisilla tavoilla) auttaa pysymään tietoisempana kaupungin virtamaisista tapahtumista. Näet liikemalleja ja toimintaa, joka ei tavallisesti ole näkyvää. Tuntuu siltä kuin kaupungilla olisi aineenvaihdunta ja katselisit sen sydämen sykkivän. Kaupunki alkaa tuntua elävältä olennolta. SimCityssä pelaaja luo nuo virrat ja tiet, joita pitkin ne kulkevat. Halusin sisällyttää tämän peliin.
Tässä on näyttökuva pelistä:

Kun katselet tämänkaltaisia näkymiä, joissa näkymä on läheltä maanpintaa, tilt-shift-tehosteet korostuvat entisestään. Tämä antaa pelille pienoismallimaailman tunnun, mutta myös syventää tilan tuntumaa. Haluamme kaupungin tuntuvan miniatyyrisen pieneltä paikalta, jonka maisema jatkuu horisonttiin ja jota kansoittavat yksityiskohtaiset, animoidut rakennukset, ajoneuvot ja tehosteet.
Puhuttavaa riittäisi vielä runsain mitoin, mutta tämä saa riittää tältä erää. Toivottavasti pidit tästä katsauksesta SimCityn visuaaliseen tyyliin!
Ocean
- Log in to post comments
- United States
- Australia
- France
- Italia
- Danmark
- Norge
- Sverige
- Nederland
- United Kingdom